Ei auttanut Andyn 10 maalia Fenixiä voittoon
Helsingin urheilutalolla nähtiin eilen ottelu jonka lopussa taululla oli lukemat 27 - 27. Ottelun alussa HIFK vei turkulaisia oikein kunnolla. Kahdeksan minuuttia pelattu ja taululla 8 - 3 kotijoukkueen hyväksi. Oli Fenixin aikalisän paikka ja tällä kertaa se auttoi. Seuraavat minuutit menivät Fenixlle ja 15 minuutin kohdalla isäntien johto oli enää 1 maali. Erätauolle mentiin sitten Fenixin johdossa 14 - 17.
2. puoliajan alku oli taas maalillisesti HIFK:n juhlaa. HIFK kuroi Feninixin 3 maalin eron kiinni ja 10 minuutin kohdalla turkulaiset johti enään maalilla. Siitä jatkettiin loppuun asti eron ollessa korkeitaan maali pari suuntaansa. Ja lopputulos siis
27 - 27.
Andyn 10 maalia ei tällä kertaa riittänyt tähtiin sillä 3 tähteä vei Niko Leikama muiden tähtien mennessä HIFK:in pelaajille.
Ottelu oli pisteiden kannalta tärkeä kummalekkin joukkueelle. Fenix tarvitsee pisteitä jottei SIF ja BK karkaa sarjataulukossa liian kauas ja HIFK on tällä hetkellä pudotuspeli viivan alla. Jos Atlas hoitaa Akilleksen su 3.1.2010 niin sekä Atlas ja Fenix ovat 3 pisteen päässä. Taistelu pudotuspelipaikoista käy kiivaana.
Fenix seuraava ottelu on vieraissa Dickeniä vastaan ja kotona Samppalinnassa vasta 10.2.2010.
Seuraavat ottelut:
| Ke |
20.01.2010 |
19:15 |
Pirkkola |
DICKEN |
HC FENIX |
| Su |
07.02.2010 |
17:00 |
Porvoo |
AKILLES |
HC FENIX |
| Ke |
10.02.2010 |
18:30 |
Samppalinna |
HC FENIX |
HIFK |
|
 
Furstenborg Joni (HIFK) |

Andersen Marcus (HIFK) |
MAALINTEKIJÄT
HC Fenix (27)
Andreas Nyström 10
Niko Leikama 8
Vilppu Kuuluvainen 2
James Mashiri 2
Bert-Jan Pustonski 2
Henri Mannonen 1
Frank Isaksson 1
Stefan Salonen 1
|
HIFK (27)
Joni Furstenborg 9
Johannes Bargum 5
Sten Toomla 4
Mika Sivén 3
Tomi Sivén 3
Antti Koskela 2
Joonas Leisio 1
|
VAROITUKSET
HC Fenix (3)
Henri Mannonen 1
Frank Isaksson 1
Andreas Nyström 1
|
HIFK(3)
Joonas Leisio 1
Joni Furstenborg 1
Mika Sivén 1
|
2 MIN
HC Fenix (4)
Ari Nurminen 2
Henri Mannonen 1
Bert-Jan Pustonski 1
|
HIFK (2)
Mika Sivén 1
Harri Pitkänen 1
|
OTTELUSTA SULKEMINEN
HC Fenix
|
HIFK(1)
Antti Koskela 1
|
MUUT MEDIAT
2.1.2010 Yle Sportnytt
HIFK - HC Fenix otteluraportti min 7.00 - 9.30
HC FENIX TILASTOT
MAALIVAHDIT V=varoitus, H= 2min, D= ottelustasulkeminen, S= tähtiä, Esim. Total = Torjunnat / maalit / torjunta %
KENTTÄPELAAJAT V=varoitus, H= 2min, D= ottelustasulkeminen, S= tähtiä Syöt= maaliin johtaneet syötöt Esim. Total = maalit / heitot ei maalia / heitto %
Syötöt puuttuu vielä. |