Fenixin hermot pitivät lopussa Siuntiota paremmin
Fenix voitti kahdella maalilla, vaikka johti jo kahdeksan maalia
Fenixin loppupelin hyvä hermojen hallinta toi sille niukan kahden maalin voiton 30 – 28 (16 – 9) Siuntiosta. Fenix johti useaan otteeseen ja vielä runsaat kymmenen minuuttia ennen ottelun päättymistä ylivoimaisesti kahdeksalla maalilla 27 – 19.
Niukkakin voitto tuntui varmasti hyvälle Fenixin pelaajille, sillä vielä viikko sitten Fenix hävisi Siuntiolle Suomen Cupin ottelun täpärästi yhdellä maalilla.

Fenix on saanut selvästi vauhtia peliinsä hyödyntämällä runsaita ja nopeita vaihtoja hyökätessä ja puolustettaessa. Hyökkäyksiin lähtivät raketteina penkiltä Niko Leikama ja Andreas Nyström ja tässä pelissä James Mashirin ollessa haavoittunut myös Henrik Mohn. Puolustettaessa taas keskeiset tornit olivat Christopher Nyström, Robin Sundström ja Henri Mannonen.

Mashiri on polttanut töissä onnettomuudessa kätensä ja hän kertoi, ettei voi tämän vuoden puolella enää pelata. Sikaflunssasta joukkue sen sijaan on selvinnyt toistaiseksi hämmästyttävän hyvin, vain pientä flunssaa on ollut.
SIF johti vielä alussa pariin otteeseen kahdella maalilla. Bert- Jan Pustonkin tultua kentälle 11. minuutilla ote siirtyi ensin vähitellen Fenixille ja jakson viimeisten seitsemän minuutin aikana täysin. Fenix voitti muun muassa kahdella maalilla kaksiminuuttisen, jolloin Vilppu Kuuluvainen istui jäähyllä.
Siuntion hermot kiristyivät, kun peli ei kulkenut ja joukkue alkoi jakson lopussa pelata turhan rumaa ja otti niin muodoin myös turhia jäähyjä itselleen.
”Peli on yllättävän rikkonaista, mikä käsittääkseni johtuu tuomarien linjasta. He rikkovat koko ajan peliä,” Ihmetteli Åbo Underrättelserin päätoimittaja Torbjörn Kevin tauolla. Hän kertoi käyvänsä seuraamassa Fenixin pelejä usein, kunhan vaan töittensä vuoksi ehtii otteluihin.
”Alussa Fenixille tuli nopeissa hyökkäyksissä paljon teknisiä virheitä. Joukkue pääsi hyvin yhdeksän metrin viivalle asti, mutta peli loppui siihen. Ratkaisevat pelaajat Fenixin suuren johdon kannalta ovat olleet Ville Nordqvist maalissa ja Niko Leikama seitsemän metrin heittäjänä.”

”Jos SIF sortuu tuomareihin ja ottaa jäähyjä tähän samaan tahtiin, niin ottelu jäi tähän. Jos se sen sijaan ryhdistäytyy pelaamaan, niin tästä voi tulla vielä peli. Alussa Siuntiosta erottui Patrik Grönberg, mutta sen jälkeen oli tasapaksua,” arvioi Kevin joukkuetta tauolla.
Toinen jakso sujui Fenixin hallinnassa parikymmentä minuuttia, kunnes Fenixille alkoi paukkua jäähyjä kuin liukuhihnalta. Jäähyjä roiskui äkkiä ja täysin arvaamatta kuin lapsen pyllystä. Fenixillä oli useaan otteeseen kaksikin miestä jäähyllä yhtä aikaa.
Siuntio vaihtoi maaliin Stefan Thilmanin tilalle Rony Levenin ja tämä otti ensin alussa muutaman minuutin tyrmäyksen suoraan päin taulua osuneesta Fenixin ensimmäisestä heitosta. Nuorukainen onneksi toipui ja torjui sen jälkeen ihan kunnialla.
Kaj Hagman hauskuutti yleisöä 6. minuutilla erikoisella rankkarillaan. Hän pyörähti tukijalkansa ympäri 360 astetta ja sijoitti pallon kauniisti ylämummoon. Showmies ja myös taitava pelimies.
Kun vajaat viisi minuuttia oli jäljellä, teki SIF toisen erikoisen tempun. Se otti Peräti kolme Fenixin avainpelaajaa Leikaman, Pustonskin ja Christoffer Nyströmin koko kentän erikoisvartiointiin.
Siuntio kiristi kaksi minuuttia ennen loppua kahden maalin päähän 29 – 27 ja Pustonskille läpsähti vielä löysästi kahden minuutin jäähy. Fenixin taistelija ja sisupussi Leikama ei kuitenkaan häkeltynyt, vaan pisti hallitun ja hienon roikun sisälle, kun runsas puoli minuuttia oli jäljellä. Peli ratkesi siihen.

”Ottelun tähdet menivät täysin oikein. Ville Nordqvist maalissa pelasti Fenixin samoin kuin Leikama. Myös Andreas Nyström oli mielestäni ainakin toisen jakson alussa ratkaisevassa roolissa. Fenix pelasi enemmän joukkueena ja hallitsi peliä,” sanoi Kevin ottelun jälkeen.

”Siuntion paras oli selvästi Johan Skogberg. Pelistä tuli hyvin sekava tuomarien takia eikä se siksi ollut kaunista ja vauhdikasta käsipalloa. Ulosajojen takia pelistä tuli myös hermopeli. Hermojen osalta Fenix oli parempi ja ratkaisi sillä voiton itselleen,” arvioi Kevin.
  
Ville Nordqvist (HC Fenix)
 |
|

Johan Skogberg (SIF) |
MAALINTEKIJÄT
HC Fenix (30)
Niko Leikama 12
Andreas Nyström 4
Frank Isaksson 3
Bert-Jan Pustonski 3
Robin Sundström 2
Vilppu Kuuluvainen 2
Christopher Nyström 2
Stefan Salonen 1
Henrik Mohn 1
|
SIF (28)
Patrik Grönberg 7
Johan Skogberg 6
Kaj Hagman 6
Jan Hagman 2
Jonas Karlsson 2
Fredrik Udd 2
Roy Nyman 1
Tom Lindström 1
Harry Wikström 1
|
VAROITUKSET
HC Fenix (3)
Henri Mannonen 1
Vilppu Kuuluvainen 1
Niko Leikama 1
|
SIF(2)
Johan Grönholm 1
Fredrik Udd 1
|
2 MIN
HC Fenix (7)
Bert-Jan Pustonski 2
Frank Isaksson 1
Lassi Sahlberg 1
Vilppu Kuuluvainen 1
Henrik Mohn 1
Niko Leikama 1
|
SIF (4)
Patrik Grönberg 1
Miro Koljonen 1
Harry Wikström 1
Kaj Hagman 1
|
MUUT MEDIAT
25.11.2009 Sportpressen
Sjudeås Åbospurt bet inte en gång till
HC FENIX TILASTOT
MAALIVAHDIT V=varoitus, H= 2min, D= ottelustasulkeminen, S= tähtiä, Esim. Total = Torjunnat / maalit / torjunta %
KENTTÄPELAAJAT V=varoitus, H= 2min, D= ottelustasulkeminen, S= tähtiä Syöt= maaliin johtaneet syötöt Esim. Total = maalit / heitot ei maalia / heitto %
|